maanantai 29. joulukuuta 2008
"Päähenkilöni" Lisbeth
On tullut aika esitellä tekeillä olevan nukkekotini päähenkilö, Lisbeth. Hän sai nimittäin viime yönä uudet pukimet ja on nyt esiintymiskelpoinen.
Lisbeth on siis aiemmassa elämässään ollut espanjalainen matkamuistonukke. Sain hänet bonuksena Ainolta nukkevaihdon yhteydessä. Mahtaakohan Ainokaan tunnistaa, on mimmi kokenut sen verran kovan muodonmuutoksen.
Minun tarinassanihan Lisbeth on ranskalainen, tarkemmin sanoen pariisitar, joka ensimmäisen maailmansodan hullunmyllyssä menetti vanhempansa ja päätyi kotiopettajattareksi englantilaiseen kartanoon.
Lisbeth on nyt työskennellyt kartanossa neljä vuotta ja pian pieninkin suvun lapsista saavuttaa sen iän, jossa sisäoppilaitoksen katsotaan olevan kotiopetusta parempi ratkaisu. Toki Lisbeth saisi jäädä entiseen palveluspaikkaansa ja toimia sihteerinä, mutta hän halua päästä kiinni omaan, itsenäiseen elämään.
Niinpä hän on päättänyt perustaa kylään Coffee and tea roomin ja tilatkin ovat jo löytyneet.
Vaikka tarkoitukseni on tässä blogin osiossa esitellä vain henkilöitä ja heidän tarinoitaan, päätin esitellä Lisbethin matka-arkkuineen. Olen nimittäin valmistanut kahdelle tärkeimmälle henkilölleni arkut ja niihin pikkutavaraa. Näiden arkkujen avulla halusin tutustua henkilöihini paremmin. Mutta tässähän kävi niin kuin tarinaa kirjoittaessa, henkilö alkoi elää omaa elämäänsä ja osoittautui aivan toisenlaiseksi kuin olin kuvitellut.
Vaatimaton kotiopettajatar onkin varsinainen hienohelma, joka rakastaa kultaa ja kimallusta ja pistää minut valmistamaan sen mukaisia tamineita. Hui!
Tarina jatkuu lähipäivinä.
sunnuntai 28. joulukuuta 2008
Tällainen mainio kirja on ollut varastoissani iät ja ajat. Olen ymmärtänyt, että kyseessä olisi vallan nukkekotiharrastajien "raamattu." Tuossa Vivienne Boultonin kirjassa on hyvä tietopaketti perustekniikoista ja materiaaleista ja valtava määrä ohjeita tilpehööreille, jotka sijoittuvat eri aikakausille. Seuraavaksi olen suunnitellut hyödyntää hatturasian ohjetta.
Minun kirjani on 3.painos vuodelta 1999, mutta ymmärtääkseni painoksia on tämänkin jälkeen otettu ja kirjaa saatavilla.
Minun kirjani on 3.painos vuodelta 1999, mutta ymmärtääkseni painoksia on tämänkin jälkeen otettu ja kirjaa saatavilla.
perjantai 26. joulukuuta 2008
Taina Tomera auttaa mummia!
Minulla on sellainen kumma tapa, että hankin kirjoja kaikista niistä asioista, jotka kiinnostavat. Niinpä hyllyyni ja hyllyn viereen on kasaantunut myös nukkekoti, paperinukke ja lelukirjoja, joita esittelen pikkuhiljaa tämän otsikon alla.
Ensimmäisenä esittelen kuitenkin sen kaikkein tärkeimmän kirjan, jolla on ollut - jaa - ehkä ratkaiseva vaikutus siihen, että olen innostunut nukkis- ja minijutuista.
Oikeasti tällä Astrid Lindgrenin kirjoittamalla ja suosikkikuvittajani Ilona Wiklandin "Taina Tomera auttaa mummia"-kirjalla ei ole mitään tekemistä nukkekotien kanssa. Mutta tämän lapsuuteni kirjan satumainen kuvitus ja tunnelma ja toisaalta kaimani Tainan neuvokkuus ja puuhakkuus ovat aina kiehtoneet mieltäni.
Kun sitten syksyllä aloitin miniryhmässä Järvenpäässä, toimintasuunnitelmani oli valmis. Halusin tehdä tuon mummin talon kammareineen...No, valmiina on sininen seinähylly, ostettu kahvimylly ja...haave jonka yli muut projektit näyttävät ajavan.
Pieni murunen tästä hankkeesta totutui kuitenkin, kun pääsin oikeastaan ensimmäisenä kokonaisena minityönäni toteuttamaan mummin torikojun, joka kuuluu olennaisena osana kirjaan. Kojuni on yhdessä muiden miniryhmäläisten kojujen kanssa esillä Taitaville-askarteluliikkeen ikkunassa Järvenpäässä. Kojusta on kuvia toisessa blogissani Touhukkaassa.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Työ etenee!
Työ etenee! Pieni osa on nyt purettu ja kappaleet pohjamaalattu.
Nyt on koko talo, sekä pieni että iso osa kuivakasattu. Aika massiiviseltahan tuo näyttää ja mihinkähän se sijoittaisi. Ei tämän enempää tällä kertaa, on yö ja joulunahan saa yölläkin syödä, joten täytyy pitää kiirettä että ehtii...
Pari viikkoa on kulunut ohjeita kääntämällä ja odottelemalla, että olisi se "sopiva hetki". Nyt sitten illansuussa "kuivakasattiin" tuo pienempi puoli ja melko helposti meni. Nyt vain suunnittelemaan katto- ja seinämateriaaleja, työjärjestystä ja monenmoista. Eli vinkkejä otetaan vastaan!
Tällaiset paketit saapuivat viikon kuluttua siitä, kun tilaus oli tehty The Dolls House Emporiumiin. Tilaus sisälsi siis isomman Magpies Kitin ja pienemmän Jenny Wren´s Kitin.
Tilaus ja maksaminen oli vaivatonta ja toimitus nopea. Pari pienemmän talon seinälevyä oli kärsinyt vähän kuljetuksesta, mutta vauriot olivat sen verran pieniä, että ne saatiin omin voimin korjattua.
Kuvan pikkuinen tyttö tuli lisälahjana.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)